perjantai 3. elokuuta 2012

Loma!

On ollut kiireinen kevät ja kesä. Muutin uuteen asuntoon, töissä on ollut kiirettä ja neuloakin on pitänyt jossain välissä. Lomalla piti tietysti hoitaa ensin rästihommat alta pois ja sitten voikin lähteä Tallinnaan kartuttamaan jo ennestään aika mittavia lankavarastoja. Vielä en ole tehnyt inventaariota kaikista uusista hankinnoista, mutta ainakin pari vyyhteä liukuvärjättyä viron villaa ja jonkin verran virkkauslankaa taisi mukaan tarttua.
Uusi perheenjäsen (kissa) koisaa parhaillaan sängyllä. Langat ovat sen mielestä niin kiinnostavia, mutta omistaja on tylsä ja kieltää niillä leikkimisen:). Kisu on vasta vähän päälle kolmen kuukauden ikäinen ja intoa riittää. Toivottavasti viihtyy kun arki alkaa ja pitää olla yksin kotona työpäivän ajan.
Ehdin liittyä mukaan Neulomon Lankajuoksut 2012 -tempaukseen, mutta Viron reissu ja kipeytynyt käsi ovat estäneet neulomisen aika tehokkaasti. Tänään käsi ei ole enää yhtään niin kipeä kuin eilen, joten jospa laittaisin töllön auki ja urheilua seuratessa hieman kokeilisin jo neuloa!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Yllytyshullu

Menin sitten liittymään Novitan Neulomossa UWA 2012-tempaukseen, jossa piti tammikuun aikana aloittaa 12 käsityötä ja ne pitää saada valmiiksi viimeistään vappuaattona. Mikäs siinä, jos tekisi jotain pientä ja helppoa, mutta pitikin mennä aloittamaan mm. kaksi pitsihuivia ja hieman haastavammat sukat. Muutamia olenkin jo saanut valmiiksi, mutta tekemistä riittää vielä.
Ensimmäiseksi palmikkolapaset Maija-langasta. Olisin tehnyt paksummasta langasta, mutta oikean värisen langan löytäminen oli yllättävän vaikeata.

Violettia lisää. Ohjeena Annikin palmikkopipo Ullasta. Tein tilaustyönä ja tuli kyllä niin hieno, että olisin voinut pitää itsekin. Lankana Anni-lanka, jota löysin Tokmannista.


Hieman hämärä kuva, mutta eiköhän siitä jotain selvää saa. Kalajoki-sukat, joiden ohje löytyy Ravelrysta. Lanka Novitan Nalle, jonka kevään värikartassa on oikein hennon vihreä väri, jota oli aivan pakko ostaa ainakin yksi kerä.

Toiset palmikkolapaset hieman paksummasta langasta.

Vielä siis 8 työtä kesken ja muutama kuukausi aikaa. Välissä pitäisi vielä muuttaakin. Kiirettä siis pitää seuraavat kuukaudet, mutta itsepähän lähdin tempaukseen mukaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Lämpimiä neuleita

Yritin pitää lokakuussa langanostolakon, mutta yritykseksi jäi. Onneksi lipesin vasta ihan loppukuussa ja nekin kolme kerää ovat jo valmiina sukkina ja lapasina. Neuloin sateenkaaren värisestä 7 veljeksestä peruslapaset ja niihin aluslapaset ruokakaupasta löytämästäni Laurin villalangasta, joka oli varsin positiivinen uusi tuttavuus. Paksuudeltaan lanka vastaa 7 veljestä, mutta tuntuma on pehmeämpi. Kerässä on 150 grammaa lankaa kuten 7 veljeksessäkin ja ainakin kotikaupungin K-Supermarket myi sitä hintaan 3,90 €. Kaikkea sitä leivänostoreissulla tarttuukin matkaan:).

Odotan jo innolla viikon päästä olevia Kädentaitomessuja Tampereella. Siellä langanostolakko olisi puhdasta kidutusta. Tällä hetkellä ei ole mitään varsinaista ostoslistaa, mutta aina sieltä jotain mukaan tarttuu. Tämä viikko on mennyt flunssaa potiessa, joten on voinut ihan hyvällä omalla tunnolla istua sohvalla ja neuloa. Töihin olen sentään kyennyt, on ollut vain kurkkukipua ja yskää, joka alkaa vihdoinkin helpottaa. Keskeneräisiä töitä on edelleen useita, mutta osa UFOista on jo saanut kyytiä.

Vuosi alkaa olla jo sen verran pitkällä, että jouluun ei ole enää pitkä aika. Ja sehän tarkoittaa sitä, että joululahjojakin pitäisi alkaa jo vähintään miettiä. Itsetehtyjen lahjojen kanssa on vielä se ongelma, etteivät ne valmistu ihan hetkessä. Vielä en ole tehnyt yhtään lahjaa, mutta jotain suunnitelmia jo sentään on. Saa nähdä riittääkö aika ja viitseliäisyys.

Eilen oli puoli yhdeksän uutisissa juttu siitä, miten käsityöt ovat nyt muotia erityisesti koulutettujen naisten keskuudessa. Sitä ollaankin sitten oikein trendikkäitä. Vaikka toisaalta en laske kuuluvani mihinkään käsityöbuumiin, koska olen harrastanut käsitöitä jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Hyvä vaan, että muutkin ovat löytäneet tämän hyvän harrastuksen.

 

lauantai 1. lokakuuta 2011

Vihdoinkin!

Olen miettinyt blogin perustamista jo pitkään, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi. Vihdoinkin sain sen tehtyä, nyt pitäisi vain keksiä mitä tänne sitten kirjoittelisi. Käsitöitä tulee ainakin tehtyä aika ahkerasti ja jos vaan opin laittamaan tänne valokuvia, niin niitäkin sitten voi ihastella täällä.